Ryhmässä ajaminen

Maantiellä pyöräillessä ja etenkin ryhmässä ajettaessa on tärkeää käyttää käsimerkkejä välittämään tietoa muille tienkäyttäjille omista liikkeistä, mahdollisista esteistä ja vaaroista tien päällä. Käsimerkkien avulla annetaan tietoa ja aikaa takana polkeville, jotta myös he pystyvät reagoimaan tilanteisiin ennalta, vaikkeivät toisen pyöräilijän takaa tilannetta edes näkisivät. On tärkeää, että kaikki ryhmässä ymmärtävät käsimerkkien tarkoituksen. Näin vältetään ongelmia ja vaaratilanteita, joita esimerkiksi väärinymmärrykset voivat aiheuttaa. Pyöräilijän tulee varmistua siitä, että käsimerkkien käyttö on hallittua eikä käsimerkin näyttäminen aiheuta vaaratilannetta esimerkiksi pyörän hallinnan menetyksen muodossa. Alle on koottu yleisimmät ja käytetyimmät maantiepyöräilyn käsimerkit sekä niiden käyttötarkoitukset.

Ryhmälenkkien alussa tarvittaessa kerrataan turvallisen ryhmäajon ja käsimerkkien ohjeistusta.
 

Maantiepyöräilyn käsimerkit

Yleiset pelisäännöt

Lähtökohtaisesti pyritään käyttämään informointiin käsimerkkejä, koska ääni ei aina välttämättä kuulu muille tienkäyttäjille

  • Proaktiivisuus, ei toimita viime hetkellä

lmoitetaan toisille aina:

  • Kääntymisestä
  • Hidastamisesta
  • Muusta huomiota vaativasta asiasta (Esimerkiksi töyssyt, reiät tiessä)
  • On muistettava näyttää käsimerkkiä tarpeeksi pitkään, jotta muut varmasti huomaavat sen
  • Muista, että pidät katseesi tiessä ja huomiot muut etkä esimerkiksi aja edellä ajavan takarenkaaseen, kun katsot taaksepäin ajaessasi
  • Muista myös näyttää käsimerkillä mahdolliset välinerikot tai ryhmästä poistuminen ja varmista, että tämä ei aiheuta vaaratilannetta

Etenemissuunta

Osoitetaan joko kädellä vasemmalle, oikealle tai suoraan eteenpäin

  • Käsi ojennetaan kokonaan kääntymissuuntaan

Hidastaminen ja pysähtyminen

Vauhtia hidastettaessa ojennetaan käsi alaspäin

Pysähtyminen ilmoitetaan nostamalla käsi pystyyn
 

Väistäminen

Ojennetaan käsi selän taakse ja heilautetaan kättä väistämissuuntaan
 

Töyssyt ja hidasteet

Ojennetaan käsi alaspäin ja lasketaan sekä nostetaan kättä muutaman kerran


Pistemäiset esteet, railot tai montut

Ojennetaan käsi alaspäin ja osoitetaan sormilla / kämmenellä vaarallista kohtaa
 

Liukkaat kohdat, irtohiekka

Ojennetaan käsi alaspäin ja heilutetaan kättä sivusuunnasta ranteesta alaspäin
 

Ryhmässä ajaminen ja yhteislenkit

Maantiellä pyöräillessä ja etenkin ryhmässä ajaessa on tärkeää huomioida muut ryhmässä ajajat ja tienkäyttäjät, ymmärtää ryhmässä ajamisen perusteet sekä käyttää käsimerkkejä viestimiseen. Näin vältytään mahdollisilta vaaratilanteilta sekä ajamisesta tulee kaikille osapuolille sujuvampaa. Mikäli et ole osallistunut aikaisemmin yhteislenkeille tai et ole perillä käsimerkkien käytöstä, niin tutustu niihin etukäteen ja pyydä lenkeillä vinkkejä kokeneemmilta pyöräilijöiltä-
 

Yleinen lenkkietiketti

Lenkeille saavutaan ajoissa ja kunnossa olevalla polkupyörällä

  • Mukana myös perusvarusteet pieniin korjaustoimenpiteisiin tien päällä

Säänmukainen vaatetus ja kypärän käyttö

Huomioidaan muut ryhmässä ajajat ja tien käyttäjät

Juotavaa ja syötävää matkan pituus sekä olosuhteet huomioiden

Roskaus on kielletty, kaikki roskat kuljetetaan mukana
 

Vetäjä, reitti, ajomuodostelma, vetovuorojen vaihto ja vauhti

Vetäjä ja reitti sekä vauhti päätetään joko etukäteen tai lähtöpaikalla

Ajomuodostelma määräytyy reitin, ryhmän koon ja vauhdin mukaan

  • Pääsääntöisesti edetään parijonossa, tilanteen vaatiessa siirrytään jonomuodostelmaan

Vetovuorojen vaihto sovitetaan tilanteeseen ja vauhtiin sekä rasitustasoon - ei ole pakko suorittaa pitkää vetovuoroa mikäli haluaa säädellä omaa rasitustasoaan, on myös mahdollista olla ryhmän takana ns. aurinkokannella ilman, että osallistuu vetotyöhön. Vetovuorojen vaihtoehtoina ovat mm.

  • Molempien kärkiajajien vaihto kerralla - siirtyvät parijonon perälle
  • Telaketju, jossa vetovuorot vaihtuvat tuulen mukaan siten, että tuulen suojasta siirrytään vetovuoroon
  • Jono, jossa vetäjä siirtyy sivuun ja jono perälle

Vauhti pidetään sovittuna - PK-lenkki ei tarkoita pudota kaveri-lenkkiä ja ketään ei jätetä taakse

  • Pidetään vauhti, myös vuorovedossa, mahdollisimman tasaisena eikä kiihdytetä omalla vuorolla nopeutta tarpeettomasti
  • Tasavauhtinen lenkki ei tarkoita sitä, että alamäessä, tasaisella ja alamäessä ajetaan samaa vauhtia - sovitetaan nopeus tilanteen, maastonmuotojen ja tuulen mukaan

Myötätuuleen voidaan ajaa kovempaa, vastatuulessa ja ylämäessä maltillisesti sekä alamäessä hallitun vauhdikkaasti

Tauot sovitetaan tarpeen mukaan ja niistä ilmoitetaan kaikille

Näiden lisäksi mm. Pekka Sirkiä ja Jari Kulmala ovat laatineet hyviä ohjeita ryhmässä ajamiseen sekä käsimerkkien käyttöön. Näihin kannattaa tutustua ja linkit niihin löytyvät alapuolelta:

https://ik-32.org/ilmoitustaulu/2008-2_turvallinen_ryhmaajo_jari_kulmala.pdf

https://www.kestavyysurheilu.fi/pyoraily/3147-ryhmaeajon-perusteet-osa1