Haussa puheenjohtaja ja jäseniä pyöräilijöiden hallitukseen vuodelle 2023

9.11.2022

Nuorekas, hyvinvoiva ja kasvava Joensuun Pyöräilijät etsii itselleen uutta puheenjohtajaa, rahastonhoitajaa sekä muutenkin aktiivisia jäseniä hallitukseen tai muuten toimintaa ylläpitämään!

Seuran sääntöjen mukaisesti hallituksen jäsenen tehtävä kestää vuoden. Sinun ei tarvitse olla seuratyön tai pyöräilyn ammattilainen, jotta voit toimia Joensuun Pyöräilijöiden hallituksen jäsenenä. Rento ja innostunut ote kantaa tässäkin asiassa hyvin pitkälle. Joensuun pyöräilijöiden hallitus toimii aina vuoden kerrallaan ja seuraavan vuoden hallitus valitaan syyskokouksessa. Tule siis mukaan syyskokoukseen katsomaan, mitä seurassa tapahtuu!

Joensuun Pyöräilijät toimii vakaalla talouspohjalla ja jäsenmäärä on ollut kasvusuuntainen. Avuksi tarjoamme loistavat johtokunnan jäsenet, joiden osaaminen mm. pyöräilyn eri lajeista ja tasoista, kilpailutoiminnan järjestämisestä, sidosryhmäyhteistyöstä tai käytännön seuratyöstä ovat vakaalla pohjalla. Näiden pyöräilystä ja sen edistämisestä innostuneiden rentojen ihmisten yhteistyön myötävaikutuksella on saatu parissa vuodessa aikaan suuria pyöräilytekoja niin Pohjois-Karjalan kuin valtakunnankin tasolla: Pärnä Bike park reitistö, Lykynlammen merkattu talvipolku ja Utran tekniikkarata. Paikallisen pyöräilyharrastamisen eteen merkityksellistä työtä yhteislenkkien ja paiskalliskilpailuiden muodossa on tavoitteena jatkaa edelleen ja tavoitteenamme on mm. jatkaa lasten MTB-koulua. 

Joensuun Pyöräilijöiden puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä teet merkityksellistä työtä pyöräilyn edistämiseksi johtokunnan kanssa yhteistyössä siten, että hymy ei hyydy missään vaiheessa. Meillä kukin tekee seuratyötä omien voimavarojensa puitteissa ja seuran kautta sinulla on siis loistava mahdollisuus päästä kehittämään paikallista pyöräilytoimintaa ja puitteita matalalla kynnyksellä!

Seuratoiminnan jatkumisen kannalta olisi erityisen tärkeää, että seuran jäsenet aktivoituvat kantamaan yhteisesti kortensa kekoon, koska mitä useampi jäsen aktivoituu, sitä laajemmin ja helpommin saamme toimintaamme kehitettyä. Mikäli olet kiinnostunut viemään seuran toimintaa eteenpäin puheenjohtajan tai muuten hallituksen jäsenen roolissa, niin ota rohkeasti yhteyttä. Nykyinen puheenjohtaja Leo Juvonen (050 5744692 / leooskari.juvonen@outlook.com) antaa sinulle mielellään lisätietoja aiheeseen liittyen ja perehdyttää sinut tehtävään ja tukee sinua myös vuoden vaihteen jälkeen.

Joensuun Pyöräilijöiden puolesta,

Leo Juvonen
Puheenjohtaja
Joensuun Pyöräilijät ry